Vastuu elämästä – The responsibility for your life

Vastuu elämästä – The responsibility for your life

Olen pistänyt merkille, että ihmiset käyttävät paljon aikaa haaveiluun:  ”kunpa olisi aikaa tehdä itselle tärkeitä asioita, kunpa olisin hyvässä kunnossa, kunpa saisin nukkua enemmän, mutta kun…” Vallitsevaan tilanteeseen on aina jokin selitys. Monet tuskailevat arjen kiireiden kanssa ja yksinkertaisesti sen kanssa, että elämässä on liikaa asioita meneillään. Jos elämänlaatusi on merkittävästi heikentynyt, voit huonosti ja olet alkanut miettimään muutoksen tekemistä, on tärkeä ymmärtää muutama asia. Muutos vaatii aina motivaation, aktiivista päätöksentekoa, kompromisseja sekä vastuunottoa monen asian suhteen. Jokainen tietää, ettei muutos tapahdu itsellään. Usein kuulee sanottavan, että perheen kiireet vie niin paljon aikaa tai minulla on niin epäsäännöllinen työ, etten vaan kertakaikkiaan ehdi ja pysty toimimaan järkevästi. Usein keskusteluissa syy tilanteeseen löytyy aina itsensä ulkopuolelta. Kaikki vaihtoehdot ovat ikäänkuin mahdottomia. Näissä tilanteissa huomaamattasi aiheutat itsellesi lukon, joka estää sinua tekemästä muutosta. Alat itse elämään, selittämään ja uskomaan tätä tarinaa, jolloin siitä lopulta tulee sinulle totuus. Kannattaa miettiä tarkkaan mihin uskoo. Usein alamme selittämään itsellemme näitä tarinoita, sillä jokin osa meistä, joka ei halua muutosta, haluaa pysyä vanhassa tutussa ja turvallisessa. Pidämme mieluummin kiinni tutusta, turvallisesta ja sellaisesta josta emme nauti, vaikka tuntemattomaan hyppääminen olisi monin verroin parempaa. Tässä tilanteessa on ensimmäiseksi hyvä käydä keskustelua itsensä kanssa, kuinka paljon oikeasti haluan muutosta ja mitä minä ylipäänsä haluan. On tärkeä ymmärtää, että me olemme täysin itse vastuussa omasta elämästämme ja siitä suunnasta, mihin haluamme sen menevän. Me emme voi uhriutua ja ajatella, että me emme voisi vaikuttaa asioihin ja siihen mitä elämässämme tapahtuu. Teemme kaikki päätökset ja valinnat itse. Jos työ tuntuu hallitsevan elämääsi, olet itse antanut sen hallita elämääsi. Jos koet, että ystävät vievät liian paljon aikaasi ja energiaasi, olet...
Miten sinä käytät aikasi? – How do you invest your time?

Miten sinä käytät aikasi? – How do you invest your time?

Ihmiset tekevät paljon töitä. Kaikki ovat kiireisiä ja tuntuu, että eniten harmitellaan sitä, ettei aikaa jää itselle ja vapaa-ajan harrastuksille. Huomaan, että töitä tehdään iltaisin ja joskus viikonloppuisinkin. Laitamme kaikki muut asiat oman itsemme edelle. Ihmisten on vaikea arjen kiireen keskellä tehdä pitkän aikavälin suunnitelmia, joihin kyllä kannustan jossain vaiheessa myös varaamaan aikaa. Elämä ei voi olla kiireessä juoksua vuodesta toiseen. Pieniä arjen selviytymiskeinoja on tehdä hieman ajankäytön suunnittelua, kalenterin siivousta sekä organisointia. Tässä yhteydessä on hyvä opetella sanomaan ei määrätyille asioille, oli ne sitten ihmissuhteisiin tai työhön liittyviä. Kalenterin tapahtumat on hyvä jakaa erilaiseen tärkeysjärjestykseen tai eri kategorioihin kiireellisyyden mukaan: tärkeät asiat, jotka pitää hoitaa mahdollisimman nopeasti (muista, että näitä ei voi olla kaikki kalenterin asiat)tärkeät asiat, joilla ei ole kiireei tärkeät asiat, joilla ei ole kiire (voit unohtaa nämä samantien) ei tärkeät asiat, joilla on kiire Tärkeimpiä ja kiireellisimpiä asioita ei voi olla aina työpaikan paukkuvat deadlinet tai kokoukset. Omat liikunta-aktiviteetit ja aika läheisten kanssa on hyvä laittaa tärkeysjärjestyksessä korkealle. Ole myös rehellinen siitä, kuinka paljon jotain haluat, koska yleensä rakkaille ja tärkeille asioille investoidaan automaattisesti aikaa. Jos siis liikkumaan lähteminen tuntuu aina yhtä työläältä, mieti onko se sinulle tärkeää aidosti ja tuleeko sitä tehtyä. Joskus erilaiset kauppakassipalvelut voivat olla apuna viikko-ohjelmassa, kun on kyse tärkeistä ja kiireellisistä asioista. Tärkeitä asioita joilla ei ole niin kiire, ovat esimerkiksi pidemmän tähtäimen elämän suunnitelmat ja ajatukset siitä, mihin suuntaa haluaa elämän kulkevan. Näille asioille on jossain vaiheessa satsattava aikaa.  Eli jos mietitään, että nukut sen 7-8 tuntia ja töissä menisi 8-9h, 3-4 tuntia menisi työmatkoihin ja muihin arjen sekä perheen asioihin, jää sinulle edelleen kuitenkin pari tuntia omaa aikaa...
Äänihoitoa stressiin- Sound healing for stress relief

Äänihoitoa stressiin- Sound healing for stress relief

Innostuin äänihoidosta joogatunnilla, jossa soitettiin gongeja loppurentoutumisen yhteydessä. Tunsin koko kehon värähtelevän gongien äänten kaikuessa. Äänet selkeäsi lisäsivät syvän rentoutumisen tilaa. Törmäsin netissä Valonkädet äänihoito- illan mainokseen. Äänihoito- iltoja pitää Jani Toivonen Soundhealing Helsingistä. Päätin osallistua jo toista kertaa tapahtumaan sillä se on ollut mahtava kokemus, jonka haluan jakaa kanssanne. Tapahtuma järjestettiin joogakoulun salissa. Edessä on alttarimainen rakennelma, jossa on erilaisia kulhoja, gongeja, äänirautoja ja äänipiippuja. Asiakkaat makaavat mukavasti joogamatoilla ja jokainen voi ottaa sellaisen asennon, missä saavuttaa parhaimman rentoutumisen tilan. Tunti kestää kokonaisuudessaan noin 1h 30 minuuttia. Mihin äänihoito sitten perustuu? Äänihoito perustuu värähtelyyn. Itse asiassa kaikki, mikä liikkuu, synnyttää ääntä, kaikki värähtelevät kappaleet synnyttävät ääntä. Toisin sanoen kaikki universumissa värähtelee jollain tietyllä taajuudella. Ääni on fysikaalinen ilmiö, joka kuljettaa sekä energiaa että informaatiota jossain väliaineessa. Tyhjiössä ääni ei kulje. Ääni on värähtelyä, ilmanpaineen vaihtelua ja kineettistä energiaa. Ääniaallon synnyttämä äänenpaine saa korvan tärykalvon värähtelemään aiheuttaen kuuloaistimuksen. Äänet kulkevat koko ihmiskehon lävitse vaikuttaen kehon nesteisiin, soluihin ja aivoaaltoihin sekä värähdyttäen luustoa, kudoksia ja sisäelimiä.   Jani Toivonen Soundhealing Helsinki   Instrumentit pitävät sisällään perusäänen lisäksi lukuisan määrän ylä-ääniä eli harmonisia ääniä, jotka luovat erityisen äänimaailman. Instrumenttien yläsävelet saavat kehon triljoonat solut soimaan harmonisesti ja purkavat näin energiatukoksia sekä avaavat meridiaaneja. Syvemmällä tasolla instrumenttien tuottamat harmoniset äänet vaikuttavat tietoisuuden tasoon hidastamalla aivorytmejä alfa- ja theeta-taajuuksiin, mikä aktivoi kehon parantavia energioita. Tunnin aikana huomasin muutamien äänien vaikuttavan niin, että tunsin pääni kelluvan vedessä. Myös mieleeni tuli erilaisia muistoja ja tapahtumia eri äänten yhteydessä. Jani totesi, että hoidon teho on parempi, jos sitä tehdään sarjoina. Samalla tavalla, jos käyt hieronnassa hoitamassa esim niska- hartiaseutua, niin ensimmäinen kerta avaa pinnallisesti, toisena kertana...
Oikotie onneen – Easy come easy go

Oikotie onneen – Easy come easy go

Olen useasti miettinyt ketkä ostavat painonpudotukseen tai kiinteämpiin pakaroihin tähtääviä nettivalmennuksia. Jokainen kuitenkin on tietää sen totuuden, että nämä lupaukset hyvin harvoin tuovat sen, mitä me odotamme, korkeintaan hyvän omantunnon. Aloitamme uusia harrastuksia ja dieettejä impulsiivisesti, mutta usein yritykset epäonnistuvat ja into loppuu. Nykymaailman meno on hektistä. Kaikilla on kiire. Haluamme miljoonaa asiaa kerrallaan ja tärkeintä on olla mahdollisimman tehokas. Haluamme upean ulkonäön, teemme pitkää päivää töissä, ja perheenkin kanssa pitäisi viettää aikaa. Kaikki pitäisi saada mielellään heti, mahdollisimman nopeasti ja vaivatta. Ihmiset etsivät hätääntyneesti helpotusta ahdistukseen tarttumalla johonkin yhteen oljenkorteen, joka usein on online dieetti- tai treenivalmennus, mielellään sellainen joka lupaa mahdollisimman paljon ja nopeasti. Kontrolli helpottaa ja lisää hyvän olon tunnetta, kun elämä on muuten kaoottista. Kun ratkaisua haetaan pinnallisista asioista, olemme ihmeissämme, kun emme pääse tavoitteisiin. Lopputuloksena on pettymys, kun tajuamme, ettei tästä taaskaan tullut mitään.  Haahuilulla nopeiden vaihtoehtojen perässä sekä olemalla impulsiivinen, pakoilemme todellista ongelmaa. Olisihan se liian kivuliasta katsoa omaa toimintaa kriittisesti ja pysähtyä tekemään inventaariota omasta elämästä. Pysähtyä ja kysyä itseltään, mitä oikeasti haluan? Miksi haluan nopeasti kiinteämmät pakarat tai olla triathlonisti viidessä viikossa? Vuoden vaihtuminen on palveluntarjoajille kulta-aikaa, kun ihmiset tekevät lupauksia. Markkinat ovat valtavat. Erilaisten ohjelmien kirjo on valtava. Peräänkuuluttaisin yksilön vastuuta. Olemmeko niin kiireisiä, ettemme kykene arvioimaan palveluntarjoajien ammattitaitoa, taustaa tai edes miettimään kriittisesti, mitä olemme ostamassa, ja onko tässä ylipäänsä järkeä?  Ostamme palasen illuusiota ja unelmaa, jotta saisimme hetkeksi hyvän mielen.  Taustalla on usein olettamus, että kun ostan tämän onlinevalmennuksen, tulen samanlaiseksi kuin valmennuksen tarjoaja. Tähän illuusioon tartutaan ja sitä myydään aika häikäilemättömästi. Markkinoilla on tarjolla hyviäkin palveluita, mutta kuluttajalle se on viidakko, jossa usein ulkoiset asiat saavat liikaa...
21 päivän meditaatiohaaste

21 päivän meditaatiohaaste

Päätin osallistua Deepak Chopran ja Oprahin ilmaiseen 21 päivän ohjattuun meditaatioharjoitukseen. Olen pitkään kuunnellut Oprahin podcasteja, joissa käsitellään tärkeitä asioita elämästä, ajatuksista, tunteista ja ihmissuhteista. Hänellä on vieraina maailman johtavia asiantuntijoita ja ajattelijoita. Mukana mm. Deepak Chopra, Brené Brown, Don Miguel Ruiz (Four agreements). Oprah on itse elänyt kovan elämän, joten kosketuspintaa ja ajatuksia hänellä on valtavasti. Deepak Chopra on Amerikkalainen vaihtoehtoisen lääketieteen suuri tekijä. Hänellä on syviä ja holistisia ajatuksia terveydestä, tietoisuudesta ja ihmisyydestä. Kuuluisimpia teoksia on mm.  Seven Spiritual laws of success sekä You are the universe. Meditaatiosta puhutaa yhä enemmän, sillä yhteiskunnan vauhti kiihtyy ja ihmiset ovat yhä stressaantuneempia. Ihmiset eivät ole läsnä hetkessä, eivätkä erilaisissa vuorovaikutussuhteissa. Meditaatio kuitenkin helposti mielletään huuhaaksi, ja siitä on kaikenlaisia hassuja mielikuvia. Uskon kuitenkin, että läsnäolon merkitys korostuu, kun ihmisten kiireisyys kasvaa. Meditaatio on vaikea laji, juuri siksi, ettemme enää osaa rauhoittua ja laskea kierroksia. Se vaatii syvää keskittymistä ja ulkopuolisten häiriötekijöiden sulkemista hetkeksi pois. Keskittyminen jo pelkästään syvempään hengitykseen, vaikuttaa suoraan terveyteen ja suorituskykyyn. Meditaatio on tehokas keino unen sekä vireystason parantamiseen, korkeaan verenpaineeseen, stressiin sekä erilaisiin keskittymishäiriöihin. Meditaatioita on erilaisia ja aluksi riittää vaikka pieni 5 minuutin hetki, jossa keskittyy vain omaan hengitykseen. Esimerkiksi stressaavan työpäivän aikana, voi laittaa hetkeksi luurit korville ja osallistua ohjattuun meditaatioharjoitukseen tai vain hengitellä omassa rauhassa ja keskittyä hetkeen. Kun pääsee syvemmälle meditaation maailmaan, löytyy netistä uskomattoman paljon ohjattuja harjoituksia. Jos aihe kiinnostaa enemmän, John Kabat-Zinnillä on hyviä meditaatioharjoituksia, joihin kannattaa perehtyä. Hänen kirjoittama kirja, wherever you go there you are, on todella syvää tekstiä. Myös Headspace applikaatiolla on 10-päivän ilmainen sekä helppo mediaatioharjoitus. Ajattelin itse laittaa korteni kekoon ja panostaa 21-päivää pieneen päivittäiseen omaan...

Tavoitteenasettelu ja tyytyväisyys itseensä

Olen pitkään miettinyt koko Personal Trainingia syvemmin ja mikä sen tarkoitus on. Selkeästi on huomattavissa, että ihmiset sijoittavat paljon terveyteen ja hyvinvointiin. Halutaan konsultoida ammattilaista, jotta tehtäisiin asiat mahdollisimman oikein. Se on erittäin hyvä asia ja työllistää meidän suurta Personal Trainereiden ammattikuntaamme. Personal Training on palvelu siinä missä kynsihuolto tai hieronta. Trendissä hankkia PT näkyy yhteiskunnan suuntaus: helppous ja suorittaminen. Jokaisella osa-alueella haluamme tehdä asiat täydellisesti, mutta haemme kaikella tällä myös tyytyväisyyttä ja onnellisuutta. Personal Trainerin työssä mielestäni tärkeää on se, että asiakkaalla on selkeä tavoite. Tavoitteita voi olla erilaisia: häät, urheilukilpailu, painotavoite, ulkonäkötavoite, hyvä olo jne. Olen huomannut työssäni, että asiakkaalla on usein kovasti halua päästä lopputulokseen, mutta toiminta ja siihen tarvittava motivaatio, ovat hieman hukassa. Olen miettinyt useasti, mistä tämä johtuu. Ehkä jo tavoitteenasettelussa tai lähtötilanteessa piilee ongelmansa. Perustilanne on usein tämä: asiakas voi huonosti, on tyytymätön itseensä ja kaipaa muutosta olotilaansa. Mikä on se ensimmäinen asia, mihin kiinnitämme huomiota?  Yleensä alamme pohtimaan, mitä voisimme tehdä ulkoisesti itsellemme. Jos juoksisin 3000m cooperissa, näyttäisin fitnesstähdeltä tai laihtuisin 30 kiloa, olisin parempi, onnellinen sekä tyytyväinen. Etsimme yleensä ratkaisuja onnellisuuteen ja tyytyväisyyteen itsemme muuttamisesta hyvin pinnallisten tavoitteiden avulla. Oikeastaan ruokimme hyvin tiukkaan asetetuilla tavoitteilla suurempaa mahdollisuutta lopulta vaan pettyä itseemme. Usein eteen tulee tilanteita, jotka eivät edesauta tavoitteeseen pääsyä: yllättäviä juhlia, joudumme jättäämään kiireiden vuoksi harjoitukset välistä tai sairastumme. Jälkeenpäin olemme harmissamme ja soimaamme siitä usein itseämme. Lopulta olemmekin yhä  kauempana asetetuista tavoitteista, jolloin tyytymättömyys ja pettymys itseään kohtaan vaan lisääntyy entisestään: ”Olen niin huono, etten päässyt edes tuohon tavoitteeseen.” Kaikella tällä haluan sanoa sitä, että voisimme miettiä koko tavoitteenasettelua uudelleen. Kun olemme tyytymättömiä itseemme ja kaipaamme muutosta, voisimme alkaa...