Tavoitteenasettelu ja tyytyväisyys itseensä

Olen pitkään miettinyt koko Personal Trainingia syvemmin ja mikä sen tarkoitus on. Selkeästi on huomattavissa, että ihmiset sijoittavat paljon terveyteen ja hyvinvointiin. Halutaan konsultoida ammattilaista, jotta tehtäisiin asiat mahdollisimman oikein. Se on erittäin hyvä asia ja työllistää meidän suurta Personal Trainereiden ammattikuntaamme. Personal Training on palvelu siinä missä kynsihuolto tai hieronta. Trendissä hankkia PT näkyy yhteiskunnan suuntaus: helppous ja suorittaminen. Jokaisella osa-alueella haluamme tehdä asiat täydellisesti, mutta haemme kaikella tällä myös tyytyväisyyttä ja onnellisuutta. Personal Trainerin työssä mielestäni tärkeää on se, että asiakkaalla on selkeä tavoite. Tavoitteita voi olla erilaisia: häät, urheilukilpailu, painotavoite, ulkonäkötavoite, hyvä olo jne. Olen huomannut työssäni, että asiakkaalla on usein kovasti halua päästä lopputulokseen, mutta toiminta ja siihen tarvittava motivaatio, ovat hieman hukassa. Olen miettinyt useasti, mistä tämä johtuu. Ehkä jo tavoitteenasettelussa tai lähtötilanteessa piilee ongelmansa. Perustilanne on usein tämä: asiakas voi huonosti, on tyytymätön itseensä ja kaipaa muutosta olotilaansa. Mikä on se ensimmäinen asia, mihin kiinnitämme huomiota?  Yleensä alamme pohtimaan, mitä voisimme tehdä ulkoisesti itsellemme. Jos juoksisin 3000m cooperissa, näyttäisin fitnesstähdeltä tai laihtuisin 30 kiloa, olisin parempi, onnellinen sekä tyytyväinen. Etsimme yleensä ratkaisuja onnellisuuteen ja tyytyväisyyteen itsemme muuttamisesta hyvin pinnallisten tavoitteiden avulla. Oikeastaan ruokimme hyvin tiukkaan asetetuilla tavoitteilla suurempaa mahdollisuutta lopulta vaan pettyä itseemme. Usein eteen tulee tilanteita, jotka eivät edesauta tavoitteeseen pääsyä: yllättäviä juhlia, joudumme jättäämään kiireiden vuoksi harjoitukset välistä tai sairastumme. Jälkeenpäin olemme harmissamme ja soimaamme siitä usein itseämme. Lopulta olemmekin yhä  kauempana asetetuista tavoitteista, jolloin tyytymättömyys ja pettymys itseään kohtaan vaan lisääntyy entisestään: ”Olen niin huono, etten päässyt edes tuohon tavoitteeseen.” Kaikella tällä haluan sanoa sitä, että voisimme miettiä koko tavoitteenasettelua uudelleen. Kun olemme tyytymättömiä itseemme ja kaipaamme muutosta, voisimme alkaa...
My methods: Motivation, Balance, Action & Results

My methods: Motivation, Balance, Action & Results

Nora Yrjölä personal training methods are built with four important words: motivation, balance, action and results. You have to have motivation, balance and the right action to get results. Life isn’t always predictable. You will have different occasions where you cannot stick on your diet or training plan. As long as you live precisely 80% your life, then 20% can be something else. Motivation is the key to get results. One of the most powerful motivational tools is the ability to visualize your goal or dream. Motivation is a personal thing and is most powerful when it flows straight from your heart. What can you do with your goals today that will make looking back to today feel really different and really satisfying? The goal can be just to find some balance to your daily schedule or to have a precise nutrition plan. You decide yourself, what is your goal. Life is all about balance. To achieve the perfect health is to find the right balance between normal life, exercise and nutrition. Setting lifetime and realistic goals gives you the overall perspective that shapes all other aspects of your decision making. To achieve a healthy body and mind is a combination of a personalized nutrition plan and exercises which will lead you to a better overall health and body control. The best training methods are bodyweight exercises and movement which will challenge your whole body at the same time. When you think about the perfect nutrition plan, think about a diet that you could follow the rest of your life. Working toward goals can give you a sense of...