Äiti – Mom

Äiti – Mom

Scroll down for english translation   Lapsuudenkodin pitkä käytävä johti lastenhuoneesta vanhempieni makuuhuoneeseen. Lähes jokaikinen yö seisoin käytävän päässä ja huusin ”äiti tuu hakee!”, sillä en uskaltanut kävellä yksin käytävää makuuhuoneeseen. Äitini heräsi unesta ja tuli aina hakemaan minut viereensä. Tämä kuvastaa hyvin suhdetta äitiini elämän varrella.  Äidin rooli elämässäni on ollut merkittävä. Äiti on ollut suurin tuki, turva ja läheisin ihminen, jonka puoleen olen voinut vaikeimmissakin tilanteessa kääntyä. Minulla on ollut myös vaikeita aikoja äitini kanssa, niin kuin kaikilla. Nuorempana minulla ei ollut voimakasta murrosikää, sillä olin tyypillinen kiltti tyttö. Ehkä se olisi ollut tarpeellinen, sillä konfliktit on käyty myöhemmin. Koska suhde on ollut niin läheinen, ovat erilaiset tilanteet kärjistyneet konflikteiksi. Olen ymmärtänyt sen, että äiti on niitä ihmisiä, joille voin olla oma itseni, se kiukutteleva lapsi. Äiti antaa myös suoraa palautetta, jonka kuuleminen ja hyväksyminen ei aina ole miellyttävää. Ensimmäinen reaktio on usein se, että kiellän asian ja suutun. Pureskelen hetken asiaa mielessäni ja ymmärrän, että äidin pohjimmainen tarkoitus on ollut kuitenkin hyvä.  Asia minkä olen tehnyt selväksi on se, että meidän täytyy lapsina rakentaa oma elämämme, tehdä omat virheemme ja oppia. Vaikka kuinka äiti haluaisi meille parasta ja huolehtia, viime kädessä, me kuitenkin itse rakennamme oman elämämme. Erillisyyden ja rajojen ymmärtäminen on tärkeää. Uskonkin, että tämän asian hyväksyminen ja ymmärtäminen on myös helpottanut äitiäni. Ei heidän tarvitse aina auttaa ja huolehtia meidän asioista. Meidän lapsina pitää myös pärjätä omillamme. Elämä menee eteenpäin ja roolit vaihtuvat. Tulee sekin aika, kun me lapsina huolehdimme vanhemmistamme. Paljon on puhuttu mediassa siitä, millainen äiti on hyvä äiti. Mielestäni ei ole hyvän äidin kriteereitä. Jokainen on äiti omista lähtökohdistaan ja toimii niin kuin...
Vielä sana fitneksestä – A word about fitness

Vielä sana fitneksestä – A word about fitness

Rupesin ihmettelemään instagramin kuvakollaaseja ja miksi ihmeessä siellä oli niin paljon fitnesstyttöjen poseerauksia ja bikinikuvia. Niin joo, on se aika vuodesta, kun kevään kilpailut olivat Kulttuuritalolla. Siellä minäkin voitin Suomen Mestaruuden vuonna 2010. Olen itse ollut täysin ulkona kuvioista jo pitkään, mutta palasin hetkeksi ajassa taaksepäin menneisyyteen. Tulihan siinä maailmassa sentään vietettyä melkein 11 vuotta. Suomen Mestaruuden voittaminen oli suuri haaveeni. Kun saavutin tavoitteeni, minulle kävi hyvin tyypillisesti. Minut valtasi tyhjyydentunne ja aloin asettamaan itselleni melkin heti jo uutta tavoitetta. Olin perfektionisti ja suorittaja. Sain valtavasti tyydytystä ja adrenaliinia suorittamisesta ja saavuttamisesta. Ihmiset kovasti ihailivat itsekuriani, sillä fitnesskilpailijan elämä edustaa tämän päivän ihannetta: äärimmäistä tehokkuutta, timmiä ulkonäköä ja itsekuria. Totean usein tähän, ettei fitnesskilpailijan elämässä ole mitään ihailtavaa. Itseasiassa kilpailudieetin läpivieminen on paljon helpompaa, kuin normaali elämä. Tiedät pilkun tarkasti mitä syöt ja treenaat. Ihanteellinen elämä kontrollifriikille, joka rakastaa hallita kaikkea elämässään. Todellisuudessa elämää ei voi kontrolloida. Haasteellisin paikka oli kisojen jälkeen, jolloin tulisi kohdata ”vapaus”. Ei ruokavaakaa, ei kalorien laskemista, eikä treenien ohjelmointia. Se oli vaikeaa aikaa monen vuoden kilpailu-uran ja kontrolloinnin jälkeen. Vapaus tehdä mitä vaan tai olla tekemättä mitään. Haastavinta oli luopua fitnesskilpailijan tai urheilijan identiteetistä. Kysyä itseltään, kuka minä oikein olen? Niin monta vuotta olin määritellyt itseni suoritusten ja saavutusten kautta. Tämä oli syy, miksi lopettaminen oli niin vaikeaa. Oli helpompi astua uudelle kisadieetille, asettaa uusia tavoitteita ja jatkaa kontrollointia, kuin lopettaa ja kohdata normaali elämä ilman saavutuksia ja suorituksia. Mielessäni pyöri kysymys, mitä olisinkaan muiden silmissä kaiken jälkeen? Ajatus tuntui masentavalta. Nyt jälkeenpäin mietin, että minun varmaan olisi ollut helpompi astua normaaliin elämään, jos en olisi ollut niin kykeneväinen äärimmäiseen kontrolliin ja päättäväisyyteen. Nuorena tosin...
”Haluaisin pudottaa painoa” – ”I would like to lose some weight”

”Haluaisin pudottaa painoa” – ”I would like to lose some weight”

Kevään tulon huomaa, kun median painostaminen kesäkunnosta alkaa lisääntymään. Olen pistänyt merkille, että moni tuskailee oman kehonsa ulkonäön kanssa. Kuulen ajatuksia ”kun vain saisin vatsan pienemmäksi” tai ”kun saisin 3-5 kiloa pois painoa, olisin tyytyväinen”. Olette varmaan huomanneet, että olen itse hyvin armollista koulukuntaa ja haluan aina kaivaa sen syvemmän motiivin painonpudotukselle, mutta ymmärrän myös sen tuskan ja epätoivon. Välillä on kuitenkin hyvä tehdä inventaario itsensä kanssa, ja katsoa aikaa hieman taaksepäin. Joskus painokäyrä on ajan, normaalin elämän stressien ja haasteiden myötä kääntynyt ylöspäin, on erittäin hyvä merkki, että oma ”hälytysjärjestelmä” alkaa huomauttamaan ryhtiliikkeen tekemisestä. Huolestuttavinta on se, että mielen valtaa välinpitämättömyys omaa tilannetta kohtaan. Realiteetit on hyvä tiedostaa, etenkin terveyden näkökulmasta ajateltuna. Ylipaino on suurimpia terveysriskejä ja kukapa ei tuntisi oloaan paremmaksi ja virkeämmäksi, kun painoa on useita kiloja vähemmän. On hyvä kuitenkin tiedostaa, ettei uhkakuvilla pelottelu välttämättä tarjoa ihmisille ratkaisuja motivaation löytymiseen. Ensimmäiseksi tulisi miettiä rehellisesti, millainen painonpudotus on järkevää ja realistista omaa tilannetta ajatellen. Kuinka paljon minulla on aikaa, ja kuinka paljon olisi hyvä investoida tällaiseen projektiin. On syytä myös miettiä, millaiset keinot ovat toimivia pidemmällä tähtäimellä niin, että tulokset olisivat pysyviä. Kaikenlaiset kitukuurit ja pikadieetit voit unohtaa, ja turhan hankala ruoalla säätäminen ei yleensä toimi, kuin hetkellisesti. On hyvä pitää mielessä, että alussa motivaatio on yleensä aina korkealla, mutta ajan kuluessa tavoite voi unohtua. Motivaation ylläpitämisen kannalta, olisi tärkeä pohtia tavoitetta ja vastata itselleen kysymykseen, miksi? Tätä keskustelua kannattaa käydä itsensä kanssa todella rehellisesti ja miettiä niitä syitä, miksi haluaisin pudottaa painoa. Mitä painon tiputtaminen minulle ihan käytännön tasolla merkitsee ja mitä siitä seuraa. Asiat kannattaa kirjoittaa ylös, ja ottaa paperi esiin, kun motivaatio alkaa...
Ajatuksia rakkaudesta ja parisuhteesta – Thoughts about love and relationship

Ajatuksia rakkaudesta ja parisuhteesta – Thoughts about love and relationship

Nykyisin on melkein sääntö eikä poikkeus, että ihmiset eroavat parisuhteistaan. Usein konfliktit ja erimielisyydet ovat oireilua syvemmistä ongelmista ja asioista, mitä ei ehkä koskaan ole tullut ajatelleeksi. Kun kääntyy sisäänpäin, katsoo syvälle sisimpään ja omiin haavoihin sekä ajatusmalleihin, voi löytää yllättäviäkin asioita.  Usein juuri rakkaudettomuus itseään kohtaan, negatiiviset sekä myrkylliset ajatukset itsestä heijastuvat parisuhteisiin ihmeellisellä tavalla. Ei ole suinkaan väärin sanottu, että ensin pitää olla itse kokonainen, jotta voisi olla tasapainoisessa parisuhteessa. Lapsena me olemme emotionaalisesti ”puhtaita”. Lapset elävät hetkessä ilman tuomitsemista ja ennakkokäsityksiä itsestään. Lapset ilmaisevat rakkautta ehdoitta ja ovat viattomia. Myöhemmin kuitenkin yhteiskunta, vanhemmat ja opettajat alkavat iskostaa mieleemme arvoja, asenteita, käsityksiä siitä, millaisia me olemme ja millaisia meidän tulisi olla. Kuvittelemme, että meidän pitäisi olla täydellisiä, jotta muut hyväksyvät meidät, jolloin voisimme hyväksyä itsemme. Täydellisyys on kuitenkin illuusiota, joten tämä aiheuttaa jatkuvan ristiriidan sisällämme ja voimme pahoin. Lapsi oppii pelkäämään rangaistusta, mutta myös pelkäämään sitä, että jää ilman palkintoa. Tämä on se hetki, kun alamme hakemaan jatkuvaa muiden hyväksyntää. Pelko siitä ettemme ole riittäviä, on jatkuvasti läsnä. Alamme muuttamaan itseämme, jotta olisimme muiden silmissä riittäviä ja hyväksyttäviä, jolloin saisimme palkinnon. Alamme elää näiden valheellisten mielikuvien mukaista elämää riippuen siitä, missä ympäristössä olemme. Muokkaamme itseämme sen mukaan, mikä sen hetkisessä ympäristössä on kunnioitettavaa. Kaikki tähtää siihen, että saamme ympäristömme hyväksynnän ja pelkäämme tulevamme tuomituksi. Siksi metsästämme varallisuutta, suorituksia, statuksia ja meriittejä. Luomme ideaalisen kuvan ulospäin itsestämme. Tämä ongelma siirtyy kahden ihmisen väliseen suhteeseen. Haluamme miellyttää toista niin voimakkaasti, että annamme valheellisen kuvan itsestämme. Näin ollen yhtäkkiä suhteessa onkin kuusi erilaista roolia ja mielikuvaa; oma sisäinen mielikuva itsestä, ulkoinen luotu mielikuva ja vielä oletus toisesta. Miten voimme kuvitella,...
Milloin riitän? – Will I ever be enough?

Milloin riitän? – Will I ever be enough?

Viime aikoina on paljon puhuttu loppuunpalamisista ja uupumuksesta. Siitä kärsivät aikuiset mutta myös nuoret. Ei ole ihme, sillä tahti yhteiskunnassa vaan kiihtyy. Nuorten pitää jo varhain päättää, mihin ammattiin haluavat keskittyä. Työssä vaaditaan ihmisiltä jatkuvasti enemmän. Yritykset eivät siitä tavallaan sano ääneen tai vaadi, mutta yksilö itse asettaa itselleen paineet, koska taustalla on pelko. Pelko siitä, että jos ei jaksa, joku muu tulee tekemään työt sinun puolestasi.  Urheilevat nuoret harjoittelevat yli kapasiteetin, käyvät koulua ja yrittävät pitää yllä sosiaalisia suhteita. Lapset alkavat jo hyvin varhain kasaamaan itselleen paineita menestyksestä. Aikuiset pohtivat vanhemmuutta ja pelkäävät virheitä kasvatuksessaan. Parisuhteissa ollaan törmäyskurssilla, kun odotukset ja todellisuus menevät ristiin. Kaiken tämän lisäksi, sorrumme vertaamaan itseämme muihin ja tunnemme itsemme vielä huonommiksi. Tämä kaikki lisää ahdistusta ja vahvistaa sisäistä riittämättömyydentunnetta.  Milloin minä riitän? Haluan puhua riittämättömyydentunteesta. Sillä on juurensa lapsuudessa. Vanhemmuuden perusteena ja ihanteena on ehdoton rakkaus lasta kohtaan. Ehdoton rakkaus perustuu jokaisen ihmisen itseisarvoon. Jokainen ihminen on ehdottoman rakkauden arvoinen. Ihannetilassa lapsen ei tarvitse olla mitään, jotta hän on rakastettava. Todellisuudessa lapseen kohdistuu hyvin usein paineita, odotuksia ja toiveita. Osa vanhemmista käsittelee lapsiaan tiedostamattaan oma itsensä jatkeena. Tällöin lapsi kokee, että hänen täytyy olla jotain tai suoriutua tietyllä tavalla, jotta hän olisi rakastettava. Tämä sama ajatus voidaan viedä parisuhteeseen, jossa ehdoton rakkaus tulisi olla yhdistävä tekijä. On elintärkeää tietää olevansa arvokas ja rakastettava olento ilman, että tarvitsee täyttää toisen tarpeita tai olla jotain. Kuinka usein asetamme ehtoja ja vaadimme, että toisen täytyy täyttää tiettyjä odotuksia, tehdä meidät onnelliseksi tai toimia määrätyllä tavalla, jotta hän ansaitsisi rakkautemme. Riittämättömyydentunne pysyy tiukasti elämän varrella mukana ja näyttäytyy esimerkiksi suorittamisena, oman itsensä pönkittämisenä erilaisilla pinnallisilla asioilla, vaikeuksina parisuhteissa...
Aika on paras lahja – Time is the greatest gift

Aika on paras lahja – Time is the greatest gift

Olen hiljattain tavannut itselleni merkittävän ihmisen. Ihmisen, joka on opettanut minulle lyhyessä ajassa paljon elämästä, ihmissuhteista, peloista, arvomaailmasta, hyveistä, paheista ja muista elämän tärkeistä asioista oman esimerkin kautta. Ajatusmaailmani on avartunut huomattavasti ja olen miettinyt asioita ihan uudella tapaa. Minut pysäytti erityisesti viisaus, jonka ystäväni minulle totesi: ”paras lahja, minkä ihmiselle voit antaa, on aikasi, koska annat osan elämästäsi jota et koskaan saa takaisin.” Aloin pohtimaan asiaa syvemmin. Elämä on täynnä erilaisia tapahtumia ja häiriötekijöitä. On sosiaalista mediaa, harrastuksia, työtä, kutsuja sekä perhe-elämää. Viikot etenevät tarkan aikataulun mukaan. Olemme liian kiireisiä, jotta ehtisimme antaa aikaa elämän tärkeimmille ihmisille ja asioille. Tuttavien ja asiakkaiden kanssa käytävissä keskusteluissa paljastuu usein, että he viettävät omasta mielestään liian vähän aikaa tärkeiden ihmisten kanssa. Eikä vuorovaikutustilanteita helpota se, että kännykät ovat käytössä melkein 12 tuntia vuorokaudessa. Ongelma selkeästi tiedostetaan, mutta sille ei kuitenkaan tehdä mitään. Uskon, että kyse on omasta arvomaailmasta ja prioriteeteista. Kyse on siitä, mitä oikeasti pidät elämässä tärkeänä. Australialainen sairaanhoitaja Bronnie Ware haastatteli 12 viikon ajan saattohoidossa olevia potilaita. Haastatteluista tuli selkeästi esille viisi asiaa, mitä ihmiset katuivat eniten kuolinvuoteellaan. Näistä meidän tulisi oppia jotain: Toivoisin, että olisin näyttänyt enemmän tunteitani Toivoisin, että olisin tehnyt vähemmän töitä Toivoisin, että olisin ollut enemmän ystävieni kanssa Toivoisin, että olisin elänyt enemmän omannäköistä elämää, eikä sellaista, mitä muut odottavat Toivoisin, että olisin antanut itseni olla onnellisempi Jo muinaisessa Kreikassa on käytetty ajatusta kuolemasta mielikuvaharjoitteluna ja Toltecit käyttivät tätä keinoa, jotta opittaisiin ystävällisyyttä, elämään täysillä, rakastamaan ja olemaan pelkäämäättä. Tämä vain esimerkkinä siitä, miten ymmärtäisimme sen, ettei aika lisäänny elämän tiimalasissa. Emme saa täältä mitään materiaa tai statuksia mukanamme. Aika on rajallista. Siitä huolimatta jätämme...