Onnellisuuden mitta

Onnellisuuden mitta

Hesarissa oli sunnuntaina mielenkiintoinen kolumni onnellisuudesta. Haluaisin taas käsitellä hieman tätä aihetta, sillä sain juuri luetuksi loistavan Brené Brownin kirjan, epätäydellisyyden lahjat, jossa aihetta käsiteltiin hyvin laajasti. Kolumnissa Venla Pystynen analysoi, kuinka onnellisuuden tavoittelu johtaisi masennukseen. Katsoisin asiaa hieman erilaisesta näkökulmasta kuin Venla. Onnellisuuden korostaminen ja sen vaaliminen on mielestäni erittäin tärkeää, mutta sillä on merkitystä, mistä sitä etsii, ja mikä on onnellisuuden mitta. Nykyajan yhteiskunnan ongelmana on se, että mm. sosiaalinen media ja yhteiskunta luo määrätynlaisen kuvan siitä, millaisia meidän tulisi olla, jotta olisimme yhteiskunnan mittapuun mukaan menestyviä. Kauneus, paljon rahaa ja materiaa sekä arvostettu työpaikka. Ihmiset sitten mielessään ajattelevat, että tällainen menestys on yhtä kuin onnellisuus. Masennus johtuu siitä, että me niin kovasti yritämme olla jotain mitä emme ole sisimmässämme. Yritämme mahtua muottiin, elää elämäämme ulkoaohjautuvasti ja yhteiskunnan normien sekä odotusten mukaan. Tämä yrittäminen on raskasta, sillä joudumme piilottamaan usein oikean minämme ja rakennamme ympärillemme valheellisen todellisuuden. Kamppailemme jatkuvasti häpeän tunteen kanssa. Pyrimme kaikin keinoin piilottamaan häpeän, joka tulee pelosta, että paljastumme. Mitä tapahtuu, jos joku näkee minut kaikkine huonoine puolineen ja heikkouksineen. Kun ihmiset seuraavat sosiaalisen median ja yhteiskunnan luomia ihannekuvia, alkaa oma elämä näyttämään huonolta ja synkältä. Totuus on kuitenkin se, että nämä ovat vain ihannekuvia. Kaikilla on omat häpeänsä, kärsimyksensä ja vaikeutensa omassa elämässä. Määrittelisin uudelleen mitä on onnellisuus. Brené puhuu onnellisuudesta ja ilosta. Jos onnellisuuden mitta on jotain epärealistista, hyvin tavoitteellista tai pinnallista, kuten paljon rahaa, materiaa, unelmien työpaikka tai parisuhde, mennään onnellisuuden tavoittelussa metsään. Onnellisuus on kokonaisvaltainen elämän tunnetila, mutta ilo on päivittäinen kiitollisuus elämästä, ja sen myötä positiivinen tunne omasta itsestä sekä muista. Tärkeimpiä asioita on asettaa onnellisuus realistisiin mittasuhteisiin. Jos etsii...
Kun koskaan ei riitä

Kun koskaan ei riitä

Helsingin Sanomissa julkaistiin tänään 12.10.18 erittäin tärkeä artikkeli kehonkuvan häiriöistä: ”Minun pitää jatkuvasti korjata itseäni paremmaksi” – Ruumiinkuvan häiriö yleistyy, eivätkä kauneusleikkaukset auta siihen, tästä on kyse. Olen tästä asiasta luennoinut paljon mm. urheilulääkäri ja ystäväni Pippa Laukan kanssa, mutta mielestäni siitä ei koskaan puhuta liikaa. Aihe on ajankohtaisempi kuin koskaan, sillä artikkelin mukaan kehonkuvan häiriöt ovat lisääntymässä syömishäiriöiden tavoin, ja itseasiassa ne kulkevat käsi kädessä toistensa kanssa. Olen paljon saanut palautetta ja omia henkilökohtaisia tarinoita ihmisiltä, jotka ovat kärsineet tai kärsivät edelleen kehonkuvan häiriöistä. Artikkelissa puhuttiin somen vaikutuksista kehonkuvan häiriöön ja ne ovat ilmeisiä. Olen seurannut tähän aiheeseen liittyen joidenkin nuorten tyttöjen instagram tilejä. Kuvafeedit noudattavat pyhää kolminaisuutta: selfieitä, ruokakuvia ja sali-selfieitä. Kertoo tyttöjen mielenmaisemasta surullista tarinaa. Hurjimpia kuvakollaaseja on kisoihin valmistautuvilla tytöillä. Jokainen päivä otetaan kuvia vatsalihasten kiristymisestä ja alavatsaan ilmestyvistä suonista. Se on keino saada hyväksyntää ja ihailua ulkopuolelta, jolloin jaksaa taas painaa viimeiset raskaat viikot eteenpäin, ja itsensä kurittaminen saa merkityksen. Elämä pyörii vain oman kehon ja sen muutosten ympärillä ja sosiaaliset suhteet supistuvat.  Etenkin nuoret seuraavat näitä kuvia ja luovat mielessään illuusiomaisia ja valheellisia mielikuvia. Uskotellaan itselleen, että kun näytän tuolta, olen onnellinen. Niinkun artikkelissa todettiin, kauneuskirurgisista toimenpiteistä on tullut arkipäivää. Tyytymättömyys omaa itseään kohtaan on vain lisääntymässä.     Otan fitnessurheilun jälleen kerran esille, sillä lajissa kehon muokkaaminen on keskiössä. Kärsin itse kehonkuvan häiriöstä kilpailemisen aikana ja sen jälkeen, josta toipuminen on vienyt valtavasti aikaa ja energiaa. Se on vaikuttanut elämääni hyvin paljon. Kehoon ei saanut koskaan olla tyytyväinen, koska urheilussahan, aina voi olla parempi. Olen kuullut usein sanottavan, että kilpailukeho pitäisi osata erottaa harjoituskauden kehosta ja äkillisetkin kehon muutokset tulisi pystyä hyväksymään. Luennollani...
Onnellisuudesta

Onnellisuudesta

Viimeisen vuoden aikana olen alkanut miettimään enemmän elämän rajallisuutta.  Minulla on ollut erittäin haastavia vuosia takana, joista olen oppinut uskomattoman paljon. En olisi tässä ja nyt puhumassa näin, jos minulla ei olisi näitä kokemuksia. Elämän rajallisuuden ajattelu on saanut minut konkreettisesti tajuamaan, että täällä pitää oikeasti elää hetkessä, tässä ja nyt. Elämässä pitää vaalia ja tehdä niitä asioita, mitkä tekevät onnelliseksi. Usein ajatellaan, että sitten kun olen määrätyssä pisteessä elämässäni, aion toteuttaa unelmani. Olen paljon miettinyt onnellisuutta. Mitä se minulle merkitsee, ja mikä tekee minut onnelliseksi. Jos tämä kysymys olisi esitetty minulle vajaa kymmenen vuotta sitten, vastaus olisi ollut aika erilainen. Ennen perustin onnellisuuden hyvin pitkälti ajatukseen parisuhteesta, materiasta ja hyvinkin pinnallisista asioista. Sitten kun minulla on korkeakoulututkinto, menestyn fitnesskilpailuissa, näytän hyvältä, minulla on ihana poikaystävä ja työpaikka, olisin onnellinen. Näinhän ei sitten kuitenkaan luonnollisesti tapahtunut. Näen edelleen paljon, että ihmiset janoavat onnellisuutta ja etsivät sitä erilaisista itsensä ulkopuolisista asioista: materiasta, kauneudesta, statuksista, urheilusuorituksista ja parisuhteen toisesta osapuolesta. Valitettavasti tätä etsimistä voi jatkaa loputtomiin.     Olen elänyt taloudellisesti todella vaikeissa paikoissa, mutta huomasin mielenkiintoisen asian.  Niukat ajanjaksot eivät vaikuttaneet päivittäiseen onnellisuuteeni. Pystyin iloitsemaan päivittäin elämästä normaalisti. Aikaisemmassa työssäni tuhlasin holtittomasti rahaa ympäri maailmaa, mutta suuri tavaramäärä lisäsi vain pahoinvointia. Tajusin, että yritin saada hyvän olon tunnetta materiasta. Nykyään käyn säännöllisesti kirpputoreilla myymässä. Tavaramäärän vähentyminen sekä kierrätystalous ovat tuntuneet hyvältä. Olen huomannut, kuinka paljon onnellisempi ja tasapainoisempi olen nyt, kun vertaa fitnessvuosiin. Vaikka olin ulkoisesti hyvässä kunnossa, jatkuva epävarmuus omasta kehosta kulutti henkisesti. Haluan viestittää kaikille, että ne kaikki sosiaalisen median kuvat täydellisestä vartalosta kätkevät hyvin paljon muuta, kuin onnellisuutta sisälleen. Jatkuvaa epävarmuutta ja ahdistusta sekä oman arvon määrittelyä muiden...