Käsilläseisonnan harjoittelua

Viikonloppuna oli salillani CompactFit Movement Centerissä Vallilassa Jukka Rajalan ja Jarno Härkösen pitämä workshop käsilläseisonnan ja kehopainoharjoittelun perusteista. Baba Lybeck oli blogissaan kirjoittanut mielenkiintoisen jutun tästä leiristä ja käsilläseisonnan oppimisesta: http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/baban-haba/  Asia on juuri näin. On hienoa huomata, että uskalletaan vielä vanhemmalla iällä astua epämukavuusalueelle ja kokeilla jotain aivan uutta ja poikkeavaa. Mikään ei voisi olla enemmän motivoivaa kun uusien taitojen oppiminen. Käsilläseisonta on kehonhallintaa parhaimmillaan. Siinä yhdistyy voima, kestävyys sekä liikkuvuus. Kun hallitset käsilläseisonnan hyvin, on kehonhallintasi erinomainen. Tarkoitan tällä vähintään puolen minuutin tai jopa minuutin yhtenäistä pitoa. Sirkustaiteilijat pystyvät pitämään asennon useita minuutteja kerrallaan. Heille oleminen käsien päällä on sama, kun olisi jaloillaan. Käsilläseisonta aloitetaan yleensä ihan perusharjoitteista: ranteiden vahvistamisesta, keskivartalon oikean asennon löytämisestä sekä eri asennoissa tehtävistä pidoista. On ihan turha lähteä ponnistamaan seinää vasten, jos keskivartalon hallinta pettää ja selkä menee kaarelle. Ensin perusasiat kuntoon ja keskitytään valmistaviin harjoitteisiin ja sitten edetään vaativampiin harjoitteisiin. Joskus saattaa olla, että perusharjoitteiden kanssa menee useampi kuukausi, joten maltti on valttia tässäkin lajissa. Kun saavutat hyvän tasapainon vapaassa seisonnassa, on tunne kehossa yllättävän kevyt. Kaikkein raskainta on vaappuminen edestakaisin, jolloin korjausliikkeet suurenevat ja asento lopulta hajoaa. Tärkeintä on, että saat alusta alkaen ammattitaitoista valmennusta, jolloin tiedät, mistä lähteä liikkeelle. Käsilläseisontaa ja muita kehopainoharjoittelun taitoja voit tulla harjoittelemaan CompactFit Movement Centeriin Vallillaan: http://www.compactfit.fi/movement-center/      ...