Uuden Vuoden tavoitteet – New Year’s goals

Uuden Vuoden tavoitteet – New Year’s goals

Mietin pitkään, minkälaisen kirjoituksen haluaisin tehdä vuoden vaihtumisen kynnyksellä. Toivoisin kaikkein eniten, että ihmiset vastaisivat kysymykseen: mikä tekee sinut onnelliseksi? Elämme kiireen keskellä ja rauhallisen ajan löytäminen ajatustyöskentelyyn, on miltei mahdotonta. Me kuitenkin tarvitsemme tätä aikaa enemmän kuin mitään muuta. Aikaa  miettiä, kuka oikein olen, elänkö omannäköistä elämää ja olenko onnellinen. Tässä vaiheessa monet alkavat suunnittelemaan uutta elämää ja erilaisia lupauksia. Me niin usein lankeamme samaan kaavaan: olemme tyytymättömiä jostain syystä elämäämme ja mietimme, millä keinoin saisimme tuntemaan itsemme paremmaksi. ”Pinnallisia” tavoitteita on helppo asettaa. On erittäin hyvä asia tehdä pieniä muutoksia esimerkiksi elämäntapoihin, mutta usein unohdamme sanan ”pieniä”. Lähdemme tavoittelemaan kuuta taivaalta, ja teemme ihmeellisiä sekä epärealistisia lupauksia itsellemme. Ajatuksena muutos tuntuu hyvältä, mutta emme laske, kuinka paljon meillä on todellisuudessa aikaa ja voimavaroja käyttää tähän tavoitteeseen pääsemiseen. On tärkeä muistaa, että kunnianhimoiset tavoitteet vaativat armotonta työtä ja rutiinia, joten asiat eivät tapahdu itsellään. Kun elämässä tulee sitten se tiukka paikka, vaatii rutiinin ylläpitäminen erityisen tiukkaa kurinalaisuutta ja tahdonvoimaa. Mutta usein juuri tällöin tapahtuu notkahdus. Tavoitteet unohtuvat ja keskitymme pitämään elämän paletin joten kuten kasassa. Näin vain tapahtuu ja ei siitä pitäisi ottaa huonoa omaatuntoa. Ongelmana on ihmisluonne. Olemme asettaneet suuren tavoitteen, ja realiteetin ymmärtäminen, ettemme tule pääsemään tähän tavoitteeseen, aiheuttaa suunnattomasti kipua ja häpeää. Mitä, jos emme olisi alun perinkään asettaneet liian kunnianhimoista tavoitetta itsellemme. Tällöin emme olisi joutuneet tilanteeseen, jossa koemme, että olisimme epäonnistuneet. Pienten ja kohtuullisten tavoitteiden asettaminen on erittäin tärkeää, sillä useista pienistä muutoksista muodostuu lopulta suuria muutoksia. Ennen kaikkea olisi tärkeää miettiä omaa elämää syvemmin, kuin vain painonpudotuksen tai kuntokuurin näkökulmasta. Koska harvoin pinnalliset asiat kuitenkaan lopulta lisäävät tyytyväisyyttä. Näen hyvin paljon, että monet...
Onni ja sydämen sivistys – Happiness and civility of heart

Onni ja sydämen sivistys – Happiness and civility of heart

Kuuntelin hiljattain psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen erinomaisen haastattelun onnellisuudesta. Olen tätä aihetta ennenkin käsitellyt, mutta Ojasen haastattelu toi paljon lisää erilaisia ja jopa uusia näkökulmia aiheeseen.  Ojasen lähestymistapa onnellisuuteen on positiivisessa psykologiassa, ihmisten vahvuuksissa, tyytyväisyydessä ja onnellisuudessa. Ainaisen kiireen keskellä on vaikea keskittyä asioihin, jotka vaativat syvempää ajattelua ja me pyrimme ehkä tiedostamattamme välttelemään näiden asioiden käsittelemistä. Kannustan näin jouluna pysähtymään, antamaan aikaa itselleen ja miettimään omaa onnellisuutta. Onnellisuuden tavoittelu on tämän päivän selkeä trendi. Välillä tuntuu, että osa self-help oppaista ja ohjeista ovat hyvin teennäisiä. Osa oppaista kehottaa olemaan tavoittelematta onnea. Miten meidän tulisi sitten lähteä ajattelemaan onnellisuutta, ja mistä onnellisuus oikein muodostuu?  Ojanen puhuu onnellisuuden yhteydessä hyvästä elämästä ja tyytyväisyydestä elämään. Onnellisuus jaetaan hetkittäin vaihtuvaan tunneonneen ja kuinka tyytyväinen olet elämääsi, eli tyytyväisyysonneen. Jokaisen onnellisuus on erilaista. Erot ovat yksilöllisiä, sillä ihmiset käyvät läpi erilaisia elämäntapahtumia. Jokaisella on siis oma onnellisuuden taso. Länsimaissa me sorrumme usein ajattelemaan, että olemme onnellisempia kuin ihmiset köyhissä maissa. Ajattelemme onnellisuutta materian ja elinolosuhteiden kautta. Omasta kokemuksestani voin todeta, että huolet, murheet ja vaikea elämäntilanne taloudellisesti eivät vaikuttaneet siihen, ettenkö olisi voinut kokea päivittäistä onnellisuutta ja onnellisuutta elämään. Uskon, että tämä johtui siitä, että ajattelin onnellisuutta kokonaisvaltaisempana asiana, kuin rahana pankkitililläni. Sain onnellisuuden tunnetta muista asioista. Tunnistin omasta elämästäni ja ajattelustani asioita, jotka Ojasen mielestä ovat merkittäviä onnellisuuden kannalta. Näitä ovat toiveikkuus, innostus, hyveet, sosiaalinen taitavuus, ilo ja myönteisyys elämään. Yhtenä suurimpana asiana on sydämen sivistys, joka muodostuu mm. kohteliaisuudesta, avuliaisuudesta, anteeksiannosta ja kiittämisestä. Mitä voimme sitten tehdä, jotta eläisimme parempaa elämää? Nykyajan yhteiskunnassa laskemme hyvin paljon kaikkea rahassa ja siinä mitä me saamme. Autamme toisia, saadaksemme jotain takaisin. Ihmissuhteita ajatellaan antamisen...
Lakritsitaatelit – Liquorice dates

Lakritsitaatelit – Liquorice dates

Sain lakritsitaateleiden ohjeen ystävältäni pikkujoulujuhlissa. Todella helppo lakritsiherkku, jos ei halua syödä keinotekoisia makeisia. Kun käyttää luonnonmukaista lakritsijauhetta ei näissä taateleissa ole yhtään lisättyä sokeria. Lakritsissa on biotiinia, foolihappoa ja B-ryhmän vitamiineja. Lakritsi on myös tulehdusta alentava eli anti-inflammatorinen aine. Lakritsijauhe on todella riittoisaa, joten pieni purkki riittää suureen määrään taateleita.       LAKRITSITAATELIT Kivettömiä taateleita Luonnon lakritsijauhetta Pyörittele taatelit lakritsijauheessa ja ei muuta kun herkuttelemaan! Hyvää Joulua kaikille!     I got the recipe of liquorice dates from a friend of mine. Very easy and delicious recipe especially if you crave something sweet but don’t want to eat sugar candies. Natural liquorice is healthy. It contains Biotin, B-vitamins and folic acid. It is also anti-inflammatory.   LIQUORICE DATES Pitted dates Natural liquorice powder Roll the dates in the liquorice powder and that’s it! Just enjoy!   Merry...
Minttusuklaa raakakakku – Raw chocolate mint cake

Minttusuklaa raakakakku – Raw chocolate mint cake

Helppo minttusuklaa raakakakun ohje jouluun. Ainekset saa kätevästi hyvin varustetuista ruokakaupoista ja turha kikkailu jää pois. Aikaa kakun tekemiseen meni puolisen tuntia. Pähkinöiden liotukseen meni 5 tuntia, joten se kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Kakku on maidoton, gluteeniton ja vegaaninen. MINTTUSUKLAA RAAKAKKU POHJA: 10 taatelia 1 dl pekaanipähkinöitä 1 rkl kookoshiutaleita 1 rkl kaurahiutaleita 1 tl raakakaakaojauhetta ripaus suolaa Laita vuokaan leivinpaperi pohjalle. Sekoita ainekset blenderissä, mutta jätä hieman koostumusta pähkinöihin ja painele täyte vuokaan ohueksi pohjaksi. Laita jääkaappiin odottamaan täytettä.     TÄYTE: 3 dl kookosmaidon kiinteä osa 1,5 dl raakakaakaojauhetta 3dl liotettuja cashewpähkinöitä 0,5 dl kaakaovoita (sulatettuna) 0,5 dl kookosöljyä 0,5 tl suolaa 0,5 dl vettä 3 tl luontaista piparminttuaromia 3 tl luontaista vanilja aromia 5 tl (Yucatan) hunajaa 1 rkl pinnalle rouhittua pähkinää   Liota cashewpähkinät mielellään yön yli vedessä. Sulata kaakaovoi ja sekoita kaikki ainekset blenderissä, kunnes massa on juoksevaa ja tasaista. Maista ja mausta oman mielen mukaan. Levitä täyte pohjan päälle ja laita jääkaappiin maustumaan. Jos mahdollista, anna maustua yön yli.   Translation: I’ll share with you a raw chocolate mint cake recipe. It’s great for Christmas and it’s very easy to prepare. It took only half an hour + soaking the nuts for 5 hours. It’s vegan, milk and gluten free. You can get all the ingredients from most of the organic grocery stores.   RAW CHOCOLATE MINT CAKE (no bake) CRUST: 10 dates 0,5 cup pecan nuts 1 tbs cashew nuts 1 tbs unsweetened shredded coconut 1 tsp raw cocoa powder pinch of salt Mix all the ingredients in a food processor and blend until well processed but still slightly chunky. Press down...
Miten selviydyt joulusta ilman ähkyä – How to survive Christmas without overeating

Miten selviydyt joulusta ilman ähkyä – How to survive Christmas without overeating

Joulu on haastavaa aikaa ja siitä suoriutuminen ahdistaa monia. Oikeastaan koko marraskuu on täynnä erilaisia juhlia ja kutsuja, puhumattakaan joulukuusta. Melkein kaksi kuukautta on pitkä aika elää poikkeavasti. Tällä tarkoitan sitä, että usein ruokavalio muuttuu radikaalisti ja liikunnalle ei jää tarpeeksi aikaa. Tästä rumbasta selviäminen voi tammikuussa olla haastavaa. Haluan kuitenkin korostaa, että tiukkapipoinen ei pidä olla, mutta jos näitä parin kuukauden poikkeuksia tulee jouluna ja kesällä, puhutaan äkkiä puolesta vuodesta. Paino hiipii pikkuhiljaa ylös, ja sen saaminen alas, käy vuosi vuodelta työläämmäksi. Miten sitten pystyisimme nauttimaan joulusta säilyttämällä suhteellisen normaalin rytmin ja elämäntavat? Joulun ajatus keskittyy hyvin paljon syömisen ja pelkän levon ympärille. Hamstraamme kaupasta uskomattomia määriä jouluruokaa, loppujen lopuksi mitä varten? Jouluruoat voivat olla ihan hyviä ja terveellisiä vaihtoehtoja, mutta ongelmana on usein ähkyyn syöminen monta kertaa päivässä. Voisimme ajatella niin, että joulu olisi rauhoittumiselle ja liikunnan harrastamiselle otollista aikaa. Joka päivä ei tarvitse kattaa koko joulupöytää koreaksi. Välillä on hyvä syödä arkisemmin.  Jouluna käydään myös tyypillisesti paljon vierailla, jolloin joskus voi kohteliaasti kieltäytyä esimerkiksi alkoholista ja ähkyyn asti syömisestä. Päivittäinen aktiivisuus antaa lisää joustoa ravintoon ja piristää mieltä. Oikeastaan kyse on pitkälti omista valinnoista ja siitä, että miettii millaisesta tekemisestä tulee hyvä olo, ja minkälaisella toiminnalla saisi ladattua akkuja seuraavaa vuotta varten. On valtavan raskasta, jos aiheutamme ahdistuksen siitä, että paino on noussut ja emme ole liikkuneet yhtään. Tällöin stressaannumme ja alamme kiirehtiä ajatuksissamme takaisin arkirytmiin. Ruokimme tällä ahdistuksella myös lehtien ja sosiaalisen median painopudotushurmiota. Jouluna saa toki nauttia, mutta korostan joustavaa mieltä ja tasapainon löytämistä. 5 vinkkiä selviytyä Jouluähkystä: Pidä välipäiviä raskaasti syömisestä Valitse myös terveellisiä vaihtoehtoja joulupöytään Opi erottelemaan kylläisyys ja ähky Liiku ja...