Iltasyöminen – Eating in the evening

Iltasyöminen – Eating in the evening

Mitä syödä illalla? Voinko enää syödä kuuden jälkeen? Tuttuja kysymyksiä. Iltasyömisen kanssa pätee ihan sama periaate, kuin muidenkin aterioiden kanssa. On hyvin henkilökohtaista, mitä ja miten syö illalla. Riippuu paljon siitä, miten on syönyt pitkin päivää, minkälainen on työn luonne ja tuleeko iltaan vielä treenejä. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin oma fiilis. Joitain yleisiä asioita kannattaa pitää mielessä, jotta välttäisi sudenkuopat.

Monet kärsivät siitä, että kaikki syöminen kohdistuu iltaan. Tällöin kannattaa tarkkailla, miten syö pitkin päivää. Syötkö kunnon aamiaisen ja onko välipaloja riittävästi. Jo lisäämällä aamiaisen ja välipaloja, saat vähennettyä iltaan kohdistuvaa syömistä. Jos harjoittelu tapahtuu hyvinkin myöhään illalla, voi viimeinen ateria olla tuhdimpi smoothie tai esimerkiksi pieni puuro ja marjoja. Jos syö kunnon pihviaterian ennen nukkumaanmenoa, voi olla vaikea saada unen päästä kiinni. Jos taas syöt päivällisen aikaisemmin iltapäivällä, voit vielä syödä jotain kevyempää illalla. Tärkeää olisi ilta-aterioinnissa muistaa ihan samat asiat, kuin muutenkin syömisessä: syö rauhassa ja keskity syömistilanteeseen. Kun olet syönyt riittävästi, siirry tekemään jotain muuta ja vältä napostelua. Jos olet tyypillinen iltanapostelija, kokeile jättää napostelu kokonaan pois ja mieti tilannetta, mihin napostelu yhdistyy. Huomaat, että nämä ovat usein opittuja tapoja, joista voi päästä eroon. Iltaan sopii esimerkiksi kasvikset ja hummusdippi, pieni puuro marjoilla, luonnonjogurtti marjoilla ja pähkinöillä tai smoothie.

 

MARJA-MANTELIVOI SMOOTHIEBOWL

1dl jäisiä marjoja

1 banaani

1 dl kauramaito, mantelimaito tai vesi 1dl

2 tl mantelivoi

0,5 dl heraproteiinia (tai esim. hamppu- , herneproteiini)

Päälle kookoshiutaleita, chiasiemeniä, pellavansiemenrouhetta ja puolet banaanista

Laita marjat, puolet banaanista, neste ja mantelivoi blenderiin ja sekoita. Jos massa ei sekoitu, laita hieman enemmän nestettä. Muista kuitenkin, että smoothie ei saa olla liian nestemäistä, jotta voit lusikoida sitä kulhosta. Ripottele kookoshiutaleet, chiesiemenet ja pellavansiemenrouhe pinnalle sekä viipaloidut banaanit.

 

 

 

Translation:

EATING IN THE EVENING

What to eat in the evening? Can I still eat after 6pm? Typical questions when it comes to eating in the evening.  It is a very personal thing and it depends so much of the person’s schedule, habits, work and training. The most important thing is to once again listen to yourself and how you feel. There is some rules to follow so that you can avoid the pitfalls.

Many people complain that they eat most of their food in the evening. If you recognize this pattern, I suggest you to check your meal rhytm during the day. I you have skipped meals or snacks, that can be the reason for eating more in the evening. Remember to eat the breakfast and some snacks to keep your blood sugar levels stable. If you train in the evenings, the last meal can be a smoothie or oatmeal. I do not recommend eating a steak or a heavy dinner just before going to bed, because it will disrupt your sleep. If you eat an early dinner, you can still eat a light snack in the evening. Remember to eat slowly and concentrate to the eating situation. Try to avoid snacking something unhealthy when you watch tv and try to learn away from this habit. Great evening snacks are vegetables and hummus, oatmeal, natural yoghurt with berries and nuts.

 

BERRY ALMOND BUTTER SMOOTHIEBOWL

1 cup iced berries

1 banana

0,5 cup oatmilk or almondmilk

2 tsp almond butter

0,5 cup vanilla whey isolate powder (or other protein powder)

TOPPINGS

2 tsp chia seeds

2 tsp shredded coconut

2 tsp flaxseeds

Add all the ingredients in the blender. Blend until it’s smooth and add the toppings.

 

 

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *