Vielä sana fitneksestä – A word about fitness

Vielä sana fitneksestä – A word about fitness

Rupesin ihmettelemään instagramin kuvakollaaseja ja miksi ihmeessä siellä oli niin paljon fitnesstyttöjen poseerauksia ja bikinikuvia. Niin joo, on se aika vuodesta, kun kevään kilpailut olivat Kulttuuritalolla. Siellä minäkin voitin Suomen Mestaruuden vuonna 2010. Olen itse ollut täysin ulkona kuvioista jo pitkään, mutta palasin hetkeksi ajassa taaksepäin menneisyyteen. Tulihan siinä maailmassa sentään vietettyä melkein 11 vuotta.

Suomen Mestaruuden voittaminen oli suuri haaveeni. Kun saavutin tavoitteeni, minulle kävi hyvin tyypillisesti. Minut valtasi tyhjyydentunne ja aloin asettamaan itselleni melkin heti jo uutta tavoitetta. Olin perfektionisti ja suorittaja. Sain valtavasti tyydytystä ja adrenaliinia suorittamisesta ja saavuttamisesta. Ihmiset kovasti ihailivat itsekuriani, sillä fitnesskilpailijan elämä edustaa tämän päivän ihannetta: äärimmäistä tehokkuutta, timmiä ulkonäköä ja itsekuria. Totean usein tähän, ettei fitnesskilpailijan elämässä ole mitään ihailtavaa. Itseasiassa kilpailudieetin läpivieminen on paljon helpompaa, kuin normaali elämä. Tiedät pilkun tarkasti mitä syöt ja treenaat. Ihanteellinen elämä kontrollifriikille, joka rakastaa hallita kaikkea elämässään. Todellisuudessa elämää ei voi kontrolloida. Haasteellisin paikka oli kisojen jälkeen, jolloin tulisi kohdata ”vapaus”. Ei ruokavaakaa, ei kalorien laskemista, eikä treenien ohjelmointia. Se oli vaikeaa aikaa monen vuoden kilpailu-uran ja kontrolloinnin jälkeen. Vapaus tehdä mitä vaan tai olla tekemättä mitään. Haastavinta oli luopua fitnesskilpailijan tai urheilijan identiteetistä. Kysyä itseltään, kuka minä oikein olen? Niin monta vuotta olin määritellyt itseni suoritusten ja saavutusten kautta. Tämä oli syy, miksi lopettaminen oli niin vaikeaa. Oli helpompi astua uudelle kisadieetille, asettaa uusia tavoitteita ja jatkaa kontrollointia, kuin lopettaa ja kohdata normaali elämä ilman saavutuksia ja suorituksia. Mielessäni pyöri kysymys, mitä olisinkaan muiden silmissä kaiken jälkeen? Ajatus tuntui masentavalta. Nyt jälkeenpäin mietin, että minun varmaan olisi ollut helpompi astua normaaliin elämään, jos en olisi ollut niin kykeneväinen äärimmäiseen kontrolliin ja päättäväisyyteen. Nuorena tosin asioita ei osaa kyseenalaistaa, sillä päättäväisyydellä on valmis menemään vaikka läpi harmaan kiven. Koukuttavaa oli myös nuoren tytön identiteetille kehut ja arvostus, jota sai kehon ulkonäön ja saavutusten avulla. Se oli huumetta, joka vahvisti sitä, että identiteettini oli kiinni sellaisissa asioissa, jotka voitiin viedä minulta hetkenä minä hyvänsä pois. Silloin en ymmärtänyt sitä. Kaikki työ oli vielä edessäni. Onni oli se, että minun kisa-aikoina ei ollut instagramia ja facebook tuli myöhemmin. Mietin ja seuraan huolissani, mitä meininki on tänä päivänä.

 

 

Sain paljon kuraa niskaan aikoinaan avautuessani lajin haasteista. En koskaan ymmärtänyt miksi. Kokivatko ihmiset, että vein jollain tapaa lajin parissa olevien ihmisten suorituksen arvoa? Kerroin vain täysin omasta kokemuksestani. Olen tosin saanut vuosien myötä kymmenittäin viestejä naisilta, jotka kamppailevat kehonkuvan ja terveydellisten ongelmien kanssa. Tämä oli osoitus, etten ollut kuitenkaan ainoa kokemukseni kanssa. Tunsin  empatiaa näitä nuoria naisia kohtaan ja koin, että minun piti kertoa lajin haasteista, erityisesti kun kyse on nuorista. Heidän identiteettinsä on kuitenkin vielä hauras ja ymmärrys lajin haasteista terveydelle ei tunnu ajankohtaiselta. En koskaan kritisoinut valmentajiani, sillä he tekivät vain työnsä ja hyvin tekivätkin. Voitinhan Suomen mestaruuden. Olen vain edelleen sitä mieltä, että jos lajissa haluaa menestyä, on tie kova ja armoton. Uskon, että tutkimus ja valmennusmetodit kehittyvät vuosien myötä, mutta samaan aikaan lajin vaatimukset myös kovenevat, niin kuin kilpaurheilussa yleensä. Ongelmana on se, että on kaunis ajatus tehdä lajista terveempää, jos kuntovaatimus menee menojaan. Miksi ei voitaisi hyväksyä, että laji on mikä on. Jos lajissa haluaa kilpailla, on hyvä tiedostaa mahdolliset riskit. Jokainen kuitenkin lopulta tekee elämässään omat valintansa. Niin kuin useasti on todettu, kaikki kilpaurheilu on äärimmäisyyksiin menevää ja terveysliikunta on asia erikseen. Mielestäni olisi järkevää puhua fitneksestä jossain muussa, kuin terveellisten elämäntapojen yhteydessä. Itseäni harmittaa jälkikäteen kovasti se, etten osannut arvostaa terveyttäni niin paljon, että olisin tajunnut viheltää pelin poikki omalta osaltani jo aiemmin. Nuori Nora ei ajatellut asioita tarpeeksi pitkälle ja sitä, että asioilla voi olla seurauksia.

 

 

 

 

Näen hieman valonpilkahduksia kehonkuva-ajattelussa ja huomaan, ettei fitnesskilpailijan kehoa pidetä enää niin ihailtavana, kuin ennen. Ymmärretään millaisia uhrauksia kilpailukehon saavuttaminen vaatii, ja kuinka tätä illuusiota kestää vain muutama kuukauden. Se ei ole kannattava investointi, jos haluaa vain ”unelmakehon”. Jos haluaa viedä itsensä äärimmäisyyksiin, tehdä vuosia kovaa työtä luopuen monesta asiasta ja kokeilla rajojaan, voi laji olla juttusi.

Mikä on sitten omassa elämässäni muuttunut ja mitä ajattelen tänään? Ikä ja tietysti kokemukset ovat selkeästi tehneet tehtävänsä. Minusta on tullut paljon armollisempi itseäni ja myös asiakkaitani kohtaan. Jotenkin sitä ymmärtää elämän rajallisuuden ja sen, että olemme täällä vain kerran. Elämästä pitää nauttia ja se ei tarkoita, että pitäisi tehdä enemmän, sillä minulle se tarkoittaa vähemmän tekemistä ja olemista. Me kaikki vanhenemme ja ulkonäkömme tulee muuttumaan. Elämässä on muutakin tärkeää, kuin ainainen kontrollointi, suorittaminen ja saavuttaminen. Tämä ajattelu koskee niin työelämää kuin vapaa-aikaakin. Askeettinen ja kurinalainen elämä tuntuu kaukaiselta. Terveenä pysyminen on tärkeämpää, kuin itsensä kurittaminen. Nautin suunnattomasti matkustamisesta, vapaudesta elää spontaania elämää, terveellisestä elämästä, ihmissuhteista ja liikunnasta ilman tavoitteita. Enää en tarvitse saavutuksia tai suorituksia ollakseni riittävä. En määrittele omaa arvoani muiden mielipiteiden mukaan. Onnellisuus tulee täysin muista asioista, kuin siitä, miltä näytän, mitä olen voittanut, suorittanut tai paljonko rahaa on pankkitililläni. Ymmärrän myös olla armollinen nuorta Noraa kohtaan. Ymmärrän, että fitness edusti nuoren minäni ajatus- ja arvomaailmaa, joka antoi itselleen kiitosta saavutuksista ja suorituksista. Meillä kaikilla on omat haasteemme ja polkumme kuljettavana. Pitää myös muistaa, etten puhuisi näin ilman menneisyyden kokemuksiani, joten fitness on avannut silmiäni monenkin asian suhteen.  Rakas elämänkumppanini on todennut hyvin, että vaikeistakin asioista elämässä pitää olla kiitollinen, sillä niillä on meille jokin tärkeä opetus.

 

 

 

Translation:

 

STILL ONE WORD ABOUT FITNESS

 

I was wondering why my Instagram feed was full of pictures of fitness competitors. Then I realized that it was the time of the spring fitness championships. Those are the same competitions, where I won the Finnish championships in year 2010. I have to admit that I haven’t been following the fitness scene anymore, but the truth is that it was a part of my life almost over 11 years.

It was my dream to win the Finnish Championships but when I finally did it, I was already planning my next achievement and goal. I used to be a typical overachiever and a perfectionist. I only gave myself credits if I achieved something and the constant achieving gave me the feeling of adrenaline running through my veins. People were admiring my self-discipline because the life of a fitness competitor represents today’s trend: effectiveness, perfectionism, self-discipline and toned body. I always told to people that a life of a fitness competitor is nothing to pursue for. Actually a competition diet is easier to follow than normal life, cause you know exactly what to eat and train and when. It’s a perfect life for a control freak who wants to control every step in their lives. But the truth is that you cannot control your life. The most challenging time is when you quit the sport and at the same time you have to let go of the control and obligations. No calorie counting, no food scale, no mandatory exercises. After years of controlling, this is usually the point when people start to struggle. The biggest challenge is to let go of the fitness competitor’s or athletes identity. Ask yourself the question: who am I? This is why quitting had become so difficult. It was much more easier just to start another competition diet and to continue the constant achieving and controlling than to quit and face the facts that life is something else than control, strict obligations and rules. And there was always present this worry about what would others think about me if I quit.

Maybe it had been much more easier to quit if I weren’t so capable to control myself and didn’t have so much self discipline. But when you’re young you are determined and you don’t question yourself easily. It was very addictive to a young woman’s self-esteem that you got so much respect of how you looked, but at the same time was very harmful that my identity was attached to things that could be easily taken away from me. I didn’t understand it at that time and I didn’t understand that I had the whole process ahead of me. Luckily, when I was competing, we didn’t have Instagram which is making everything much more worse.

I got a lot of negative feedback when I opened my mouth about the risks and challenges of competitive fitness. I have thought about that did I took the honour or something away from the people that competed in fitness. I was just telling my own story. During these years I have got dozens of messages from women and girls that had similar experiences. That’s the point when I realized that I wasn’t the only one who struggled. I wanted to tell my story and raise awareness especially when it comes to young people. I never criticized my coaches, because they just did their job. I just don’t believe that you can change the competitive fitness to a healthier sport. Research and coaching methods are improving but at the same time the requirement for the perfect physique is harder every year. Why couldn’t we accept the fact that fitness is a competitive sport and competitive sport is never healthy, especially at the top level. Then when you understand the risks and make the decision to compete, it’s your own choice. Fact is that competitive fitness shouldn’t be mixed up with healthy lifestyle. I feel sad for myself that I didn’t understand to respect my health enough and continued fitness for too long.

I have noticed lately that there is some improvements in body image. People don’t admire the fitness bodies so much anymore and the body image is going to much more healthier direction, but there is still a lot of work to do. People have started to understand that the competition body is an illusion that lasts only a couple of months. You cannot maintain the competition physique for the rest of your life. It’s not a profitable investment. If you want to test your body and push yourself to the limits, it’s maybe your sport. People don’t think enough about the possible consequences it has on their health until problems occur.

How is my life today and what are my thoughts? Of course age and past experiences has changed me a lot. I’m much more compassionate towards myself and my clients. Somehow you start to understand that nothing lasts forever. You should enjoy your life and shouldn’t try to control everything around you. We should understand that as we age, our bodies change. There’s more important things in life than the constant achieving, controlling and stressing about how you look. Ascetic and disciplined life sounds very distant to me. I enjoy traveling, freedom to live spontaneously, relationships and different sports without any specific goals. I don’t need any achievements, competitions or rewards to be enough or full. I don’t value myself according to what others think about me. Happiness is more than how I look, what have I won or how much do I have money in my bank account. I’m also very compassionate towards young Nora. I understand that competitive fitness represented my thoughts and values when I was young and wanted to be accepted and valued. We all have our challenges and bumpy roads and I wouldn’t be this person without my past experiences.

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *