Fitnessurheilun monet kasvot

Fitness aihealue on aiheuttanut hiljattain suurta keskustelua. Olen ollut itse voimakkaasti tuomassa toisenlaista näkemystä esiin. Fitnessmaailma kiehtoo ja aiheuttaa ihailua suuren yleisön edessä. Rasvaton, tiukalle viritetty ja lihaksikas keho edustaa perfektionismia, itsekuria ja jatkuvaa suorittamista. Fitnesskilpaileminen on kuitenkin pidemmän päälle illuusiota ja sitä ei voi rinnastaa normaaliin elämään. Olen halunnut kertoa, mitä fitness esiripun alla todellisuudessa on ja mitä fitnesskilpaileminen pitää sisällään. Kokemukseni ja ajatukseni ovat aitoja, sillä minulla on useiden vuosien kokemus kilpailemisesta ja kaikesta mikä siihen liittyy.

Olen hyvin vähän ehtinyt seuratapalautetta kirjoituksistani ja yllättävän vähän sitä on tullut korviini henkilökohtaisesti. Suurin osa on ollut valtavan kannustavaa ja moni on laittanut positiivista viestiä henkilökohtaisesti, kertomalla omista ongelmistaan. Joitakin keskusteluista on osunut sattumalta silmiini. Mielenkiintoista on ollut se, että ensimmäistä tai pari kertaa kisanneita bikinityttöjä kommentoi kovin ammattimaisesti asiaa ja toteaa, että minulla ei pää vain ole kestänyt, lähtökohdat olivat väärät tai minulla on ollut huono valmentaja. Jokaisessa näistä syy on minussa, mutta missään nimessä ei lajissa. Olisi tärkeää muistaa ennen kuin kommentoi asiaa: kokemus karttuu kisojen ja iän myötä. Ensimmäinen kisadieetti toimii aina kun junan vessa. Elimistön toiminta muuttuu jokaisen dieetin jälkeen sekä iän karttuessa. Ensimmäisellä kilpailudieetillä ei tarvitse mennä energiansaannin suhteen kovin alas, saa syödä yllin kyllin ja kas kummaa, paino putoaa. Se on ensimmäisen dieetin juhlaa. Toisella kerralla keho ei enää toimikaan usein niin tehokkaasti ja ’’töitä’’ saa alkaa tekemään kovemmin. Tällöin voit joutua kikkailemaan useilla eri keinoilla, jotta paino alkaisi tipahtelemaan alas. Joko tiputtelemalla kaloreita tai lisäämällä liikuntaa. Kolmannet, neljännet, viidennet kisat ovatkin sitten jo asia erikseen. Vaikka kisakunto olisi sama tai jopa parempi vuosien myötä, työmäärä sen saavuttamiseksi tulee olemaan kovempi. Kun työmäärä kovenee vuosi vuodelta ja huomaatkin, ettei keho enää toimi niin kuin pitäisi, alkaa henkisen puolen vaikeudet. Joudut tahkoamaan yhä kovemmin ja tekemään töitä ns. päällä seisten, jotta pääsisit edes lähelle vanhaa kuntoa. Se alkaa nakertamaan mieltä ja sitä kautta itsensä ruoskiminen lisääntyy. Alat vaatimaan itseltäsi yhä enemmän ja enemmän. Ulkopuoliset kommentoivat ulkomuotoasi ajattelemattomasti ja annat siitä vielä piiskaa itsellesi. Tullaan siihen, että alat olemaan itsesi pahin tuomari. Mikään ei enää tyydytä ja kritisoit itseäsi. Taistelu tuulimyllyä vastaan alkaa. Teet töitä päällä seisten itseäsi kuluttaen ja loppujen lopuksi tämä kaikki tekeekin vielä enemmän hallaa niin henkisesti kuin fyysisesti. Mikä voikaan olla pahempaa, kun jatkuva itsensä kriittinen silmäily?

Kilpailijat kommentoivat useasti, että pelin henki on kova. Se on kilpaurheilua, jossa pitää olla vahva. Pitää vain ajatella, että kisakunto on hetken juttu ja sitä ei voi pitää ikuisesti. Helpommin sanottu kuin tehty. Todellisuuson sitten muuta. Kisakunnossa saat valtavan määrän huomiota ja ihailua osaksesi. Peukkujen määrä lisääntyy ja kaikki ovat kiinnostuneita itsekuristasi sekä tavoistasi päästä kisakuntoon. Fiilis on mahtava ja koet suurta onnistumisen tunnetta. Selvästi voidaan huomata blogikirjoitusten, selfieiden ja erilaisten postausten määrän lisääntyvän kisojen alla. Joka päivä täytyy saada kuva vatsalihaksista nettiin, jotta saisit taas päivittäisen annoksen peukkuja ja näiden avulla psyykattua itseäsi raskaassa arjessa eteenpäin. Pidät näkemästäsi peilikuvasta ja siksi se pitää päivittäin ikuistaa erilaisina kuvina. Kisaviikon olet kuitenkin väsynyt ja uupunut. Pääsääntöisesti odotat, että saat kisan jälkeen syödä kaikki maailman herkut. Eikö olekin hassua, että olet tehnyt valtavan määrän töitä kehosi eteen, mutta ainoa asia mitä haluat tehdä on syödä itsesi kylläiseksi? Mitä sitten tapahtuu, kun kisojen jälkeen tulee luonnollinen nestekerros ja muutama kilo rasvaa pikkuhiljaa peittämään kisakuntoa? Perfektionisti suorittajalle se on kova paikka ja yritä siinä puhua itsellesi järkeä, että tämä on homman nimi ja ihan normaalia, kun peilistä katsoo nesteinen, omien kriteerien mukainen ’’löysä’’ keho. Tästä lähtien sinun 26 tuuman farkut ovatkin kokoa 29 ja ulkopuolisten kommentointi on raakaa. Kovimmallekin päälle ja naiselle se on kova paikka.

Kisadieetistä tuleekin monelle useasti kisaavalle oivallinen ratkaisu kaikkiin ongelmiin ja normaali käytäntö. Olen aina sanonut , että kisadieetti on helppoa. Jokainen päivä on suunniteltu etukäteen. Tiedät mitä teet, syöt ja treenaat. Poikkeamisille ei ole sijaa ja kaikki on helppoa kuhan vaan noudatat ohjeita pilkuntarkasti. Elät jatkuvassa kontrollissa ja jokaisesta suorituksesta annat itsellesi kiitosta. Kilpailudieettielämää jatkuu vuosi toisen jälkeen. Se on ainoa malli, jonka osaat ulkoa. Fitnessurheilu poikkeaa muista lajeista siitä syystä, että varsinkin bikini- ja bodyfitnesspuolella kilpailet ainoastaan kehollasi ja sillä miltä se näyttää. Kaikissa muissa lajeissa kyseessä on kuitenkin suoritus. Keho on aina vaarallinen kilpailuväline. Muokkaat sitä ruokavalion ja liikunnan avulla. Sen muokkaaminen on loputon tie, jossa et koskaan selviä voittajana. Tulet aina haluamaan enemmän ja enemmän ja missä lopulta menee enää raja, kun todellisuus on hämärtynyt. Lopulta huomaat 45 kilon kehossasi rasvaa ja löysää. Mikä enää riittää? Jokaiselle kisaajalle tulee jossain vaiheessa eteen se, että on astuttava elämään normaalia elämää. Normaali elämä tarkoittaa elämää ilman ruokavaakaa, henkilövaakaa, ilman rajoitteita ja sääntöjä. Sinulla on vapaus tehdä ja syödä ihan mitä vaan, vapaus olla treenaamatta tai lähteä spontaanisti lomareissulle ilman eväitä. Vapaus on lopulta monelle kisaajalle pelottavaa.

Haluaisin rehellistä puhetta asiasta. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä ja siitä, mistä lajissa on kyse. On täysin naurettavaa puhua samassa lauseessa terveydestä ja hyvinvoinnista sekä fitneksestä. Fitnessurheilu ei ole leikin asia. Se voidaan rinnastaa vaikka röökin polttamiseen. Tiedät riskit, että hampaat kellastuu, keuhkot menevät pilalle ja iho harmaantuu, silti on ihmisiä, jotka päättävät polttaa varoituksista huolimatta. Puhutaan, että laji ei sovi niille, joilla ei pää kestä ja pitää itse tietää, mihin on lähdössä. Kuinka moni alle 20-vuotias nuori osaa arvioida, mikä on heille hyväksi ja mikä pahaksi. Nuoret hakevat hyväksyntää. Kuinka moni nuori tietää tupakan haitat ja silti polttaa? Huoli nuorista on siis suuri. Kun fitnesskehosta on tullut se keho, jota nuoret tavoittelevat, on mielestäni pakko puhua riskeistä ja vaaroista. Se on hiuksenhieno se raja, jolloin ollaan väärällä aluella, kun puhutaan nuorista, syömisestä ja tasapainoisesta kehonkuvasta. Mielestäni jo siinä vaiheessa mennään väärille raiteille, kun liikunnan ensisijainen tavoite on ulkonäön muokkaaminen. Huolestuttavaa on myös se, että aikuisillekin merkitsee niin paljon se, miltä näytämme. Koemme ettemme ole mitään, jos emme mahdu määrätynlaiseen muottiin. Ulkonäön merkitys on kasvanut ja se kasvaa entisestään, ellemme itse tee asialle jotain ja katkaise kierrettä.

 

Kisakuva1               SM 1

Kisadieettikuvia 2010 ja SM 1 2010

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *