Kun Outlook kaatui, monet ihmiset juhlivat. Meemejä, helpotusta, ihmiset olivat avoimesti iloisia siitä, että heidän sähköpostilaatikkonsa oli hiljentynyt.
Ymmärsin tuon tunteen paremmin kuin olisin halunnut myöntää.
Olin kilpaurheilija vuosia. Voitin, olin kurinalainen ja ihmiset ihailivat sitä. Kukaan ympärilläni ei koskaan ehdottanut minulle lopettamista, koska mikään ei näyttänyt olevan vialla. Kaikki mitä tein, palkittiin. Sitten oma kehoni ja mieleni pysähtyivät. Ja kaiken muun ohella tunsin outoa helpotusta. Lopulta joku muu oli vetänyt virran pois.
Siksi juhlinta kiinnitti huomioni. En usko, että se tarkoittaa, että ihmiset ovat laiskoja. Useimmat tapaamani ihmiset välittävät syvästi hyvän työn tekemisestä. Mielestäni se tarkoittaa, että monet meistä saavat luvan lopettaa vain, kun jokin ulkopuolinen pakottaa siihen. Palvelinkatkos. Huono viikko. Romahdus.
Tässä on mitä olen oppinut 20 vuoden aikana suorituskyvyn ja hyvinvoinnin parissa sekä kirjoittaessani kirjan omasta tarinastani. Lepo, joka täytyy perustella, ei ole lepoa. Jos tarvitset syyn, tekosyyn tai hajoamisen ennen kuin annat itsellesi luvan pysähtyä, ongelma on harvoin kalenterissasi. Ongelma on taustalla oleva uskomus: arvosi riippuu siitä, oletko hyödyllinen.
En usko, että vastaus on uusi resilienssiohjelma. Mielestäni se alkaa hiljaisemmalla kysymyksellä. Mikä muuttuisi, jos lopettamiseen ei tarvitsisi syytä?
FI 
EN 
PT_BR