Olemme omaksuneet yli-ihmisen mentaliteetin. Emme enää edes näe, kuinka paljon elämässämme tapahtuu. Monesta tekemisestä on tullut "oletustilamme", normaali työskentelytapamme. Olemme aina kiireisiä ja puhumme siitä paljon. Kiireisyydestä on tullut identiteettimme ja elämäntapamme. Huippuvuosien jälkeen alkavat erilaiset trendiharrastukset, tennis ja triathlon sekä itsensä kehittäminen. Meidän on pysyttävä mukana työelämän tahdissa, muuten joudumme epäonnistuneiden joukkoon. Näyttää siltä, että tuosta pienestä paineen ja kiireen tunteesta saamme dopamiiniruiskeen, joka saa meidät riippuvaiseksi tekemisen kierteeseen.
Sisällä kuitenkin kaivaa tyhjyyden tunne ja tunne siitä, että jotain tärkeää puuttuu. Suoritukset ja saavutukset menettävät merkityksensä, kun ne saavutetaan. On siis aika asettaa uusia tavoitteita, minkä jälkeen sama tyhjyys valtaa jälleen elämän. Tämä voi jatkua teini-iästä aikuisuuteen. Ensin ryntäämme koulusta työelämään, jossa luomme uraa, perustamme perheen, rakennamme talon, kehitämme ammattitaitoamme, keksimme uusia harrastuksia, sisustamme vapaa-ajan kotia ja lista jatkuu.
Ongelmana on, että yhteiskunta ja elinympäristömme tukevat tällaista toimintaa ja jatkuvaa eteenpäinmenoa. Sinua ihaillaan ahkeruudesta ja suorittamisesta. Jatkuvasti kehittyvä teknologia tuo lisää ja lisää tietoa yhä kiihtyvällä tahdilla ja määrällä, mikä tekee tiedon ja ärsykkeiden määrästä valtavan. Aivot ovat jatkuvan kuormituksen tilassa. Jo opiskeluaikana sinun on tiedettävä, miksi haluat tulla aikuisena ja alkaa kulkea tätä tietä eteenpäin määrätietoisesti. Kun et koskaan pysty pysähtymään ja ajattelemaan rauhassa omaa elämänsuuntaasi, kuinka voit olla tietoinen siitä, ovatko tekemäsi asiat todella sinua itseäsi? Ymmärtämättäsi elät elämää, joka perustuu ulkoisiin odotuksiin, toiveisiin ja ajatuksiin. Meille puhutaan kaikkialla tätä tietynlaisen "oikean" elämän kaavaa, jota jokaisen tulisi rakentaa. Tähän elämään liittyy tiettyjä valintoja, asioita ja tapahtumia. Sitten rastitamme näitä "oikean" elämän ruutuja eläkeikään asti ihmetellen, miksi mikään ei tunnu miltään. Kaikki on ulospäin hyvin, mutta sisällä kaivetaan jatkuvaa tyhjyyttä.
Aivot ovat ehdollistuneet koko elämämme tietynlaiselle tiedolle ilman, että me edes huomaamme sitä.
Elämän tarkoitus ei täyty tekemällä tai saavuttamalla asioita, jotka eivät ole meille sisäisesti tärkeitä. Dopamiinihuiput eivät kestä kauan ja menneet saavutukset unohtuvat. Nautinnon tuntemiseen tarvitaan yhä vahvempia dopamiiniannoksia. Vanhenemme väistämättä, eikä kukaan voi touhuta kuten nuorena. Jokin tässä yhtälössä ei toimi. Sinun pitäisi alkaa ajatella elämää täysin eri tavalla kuin ennen. Mikä loppujen lopuksi on relevanttia?
Jos kaikki ulkoiset saavutuksesi, arvonimesi, vaurautesi ja asemasi ottaisiin sinulta pois, kuka olisit ja miten rakentaisit elämän merkityksen? Aluksi kaikki tämä saattaa tuntua oudolta ja ankaralta, koska rakennamme niin paljon elämää ulkoisten asioiden varaan. Hyvin pian kuitenkin alamme ymmärtää, kuinka paljon vapauttavampaa se on, mitä vähemmän kaikkea meillä on. Sinulla ei ole enää niin kiire, eivätkä ihmiset enää halua palveluksiasi. Valheelliset ystävät katoavat. Yhtäkkiä sinulle jää aikaa kuulla omia ajatuksiasi ja olla läsnä itsesi kanssa. Alat kuulla todellisen sisäisen äänesi ja sen, kuka todella olet. Elämän salaisuus piilee siinä, että elämä on tässä hetkessä. Ei menneisyydessä, eikä varmasti tulevaisuudessa. Mikään ulkoinen saavutus ei tuo sinulle iloa pidemmäksi aikaa, joten sinun on löydettävä kestävämpiä tapoja. Entä jos etsisit sitä ihmissuhteista, läsnäolosta, hyvän tekemisestä tai muiden auttamisesta?
Tarvitsetko apua elämänhallintaan, löytääksesi ehkä sen, mikä on tärkeää? Tuntuuko, ettei elämälläsi ole selkeää suuntaa? Kaikissa kysymyksissäsi otta yhteyttä ja jutellaan lisää!
FI 
EN 
PT_BR