Elämän yksinkertaisuus

Vähemmän tekemiselle tai elämän yksinkertaistamiselle on keksitty nimi –  Downshiftaaminen. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että meillä on aina tapana nimetä ja määritellä kaikkea.
 
Downshiftaamista pidetään trendinä, jossa ylemmän keskiluokan ihmiset voivat päättää tehdä vähemmän ja nauttia enemmän vapaa-ajasta. Joillekin vähemmän tekeminen on "rasti ruutuun," elämänvaihe tai kokemisen tarpeellinen trendi, jonka jälkeen voidaan palata takaisin suorittamiseen ja tavoitteluun. Jos elämää eletään muiden asettamien trendien tai paradigmojen mukaan, olet missannut jotain syvemmällä tasolla. Downshiftaaminen voi olla tuskallista, koska se tarkoittaa syvää henkistä työtä itsensä kanssa, luopumista hyödyttömistä rooleista, statuksista tai asioista, identiteetistä tai hyödyttömästä materiasta, joihin olet uskonut. On helpompaa pysyä mukavuusalueella. 
 
@katrisyvarinen on pukenut sanoiksi mitä vähemmän tarkoittaa: ”Maailmassa, jossa kaikki haluavat jatkuvasti enemmän ja jossa kaikki tyhjä aika ja tila on täynnä melua tai tavaraa, radikaali teko on olla täysin hiljaa, tyytyä vähän vähempään ja huomata, että sinulla on jo kaikki sisälläsi."
 

Paljon tekeminen vie meidät kauemmas itsestämme ja omien ajatustemme kuulemisesta. Pyrimme kaikkeen enemmän, koska etsimme jatkuvaa nautintoa ja uskomme, että merkitys löytyy itsemme ulkopuolelta. Tartumme niin vahvasti vanhaan ja turvalliseen, koska muutos pelottaa meitä. Elämän yksinkertaistaminen tuo lisää tilaa, rauhaa ja siten mahdollisuuden löytää todellinen itsemme.

”Maailmassa, jossa kaikki haluavat jatkuvasti enemmän ja jossa kaikki tyhjä aika ja tila on täynnä melua tai tavaraa, radikaali teko on olla täysin hiljaa, tyytyä vähän vähempään ja huomata, että sinulla on jo kaikki sisälläsi."

@katrisyvarinen

Monet saattavat ajatella, että vähemmän tekeminen tai elämän yksinkertaistaminen ei ole kaikille mahdollista. Yksinkertaistaminen ei tarkoita riippumatossa makaamista Malediiveilla. Se voi tarkoittaa uudelleenkoulutusta, urapolun vaihtamista, materiaalista luopumista, turhien asioiden vähentämistä, työn tai nautintojen rajoittamista tai omien tavoitteiden, arvojen tai tarpeiden tutkimista. Mieti ja kysy itseltäsi, ovatko tavoittelemani asiat tarpeellisia ja mihin suuntaan ne ohjaavat minua? Mikä on välttämätöntä, miten haluan viettää aikaani ja mitä tarvitsen hyvään elämään? Usein ne ovat yksinkertaisia asioita.  

 

Credit: @vuokkosalo

 

Valmennus

Valmennus ei liity ainoastaan urheiluun tai liikuntaan. Joskus kamppailemme eri elämän osa-alueissa, mikä heijastaa jotain tärkeää sisäisestä maailmastamme. Valmennuksessa käymme näitä eri tasoja läpi selvittääksemme, mitkä osa-alueet vaativat erityistä huomiota. Älä epäröi otta yhteyttä, jos sinulla on kysyttävää! 

 

fiFI